Sanasta kamee monille mieleen nousee rintakorut, joissa vaaleat naisen kasvot katsovat sivulle oranssia taustaa vasten. Kameen, tai englanniksi cameo, alku voidaan nähdä olevan antiikin Kreikan taitavassa kivien kaiverrustaidossa. Kuitenkin vasta antiikin roomalaiset popularisoivat tekniikan.
Kamee on kivikaiverrustekniikka, jossa kuvio nousee reliefimäisesti materiaalin pinnasta. Historiallisina aikoina niihin käytettiin kerrosmaisesti koostuvia kivilajeja kuten akaattia. Tällöin kaiverrettu kuvio erottuu väriltään tummaa taustaansa vasten. Kameen suosio nousi uudelleen renessanssin aikana ja tällöin myös pehmeämmät materiaalit, kuten simpukankuoret, yleistyivät.
1850-luvulla kameekoruissa yleisimmäksi materiaaliksi vakiintui suuren merikotilolajin kuori, josta tehtyjä kameita näemme myös nykyään. Kotilon sisemmän kuoren väri vaihtelee persikan oranssista aina tummempaan oranssinruskeaan, joka luo kauniin kontrastin luunvalkeaan ulompaan kerrokseen.
Myös kameiden kuvioaiheet ovat saaneet mitä moninaisempia muotoja vuosisatojen aikana. Antiikin Kreikassa niitä olivat tarusto ja mytologia, kasvokuvat yleistyivät vasta myöhemmin uusklassismin aikana Euroopan hoveissa. Artikkelin kuvituskuvassa on kameerannekoru, jossa kuvataan roomalaista triumfikulkuetta ja mytologisia eläinhahmoja. Korussa yhdistyvät siis moderni kotilonkuorimateriaali ja roomalaisen historian vaikutteet.
Lisää kauniita kameekoruja löydät verkkokaupastamme!
Pyydä laina-arvio Katso lähin toimipiste Kullan hinta