Suomessa yleisimmin käytetty kullan pitoisuus on 14 karaattia – toisin sanoen 585 promillea. Se on meille käytännöllisyyttä ja kohtuutta arvostaville pohjolan asukkaille luonteva valinta. Puhdasta kultaa on korussa silloin hiukan enemmän kuin puolet, loput kestävyyttä ja kovuutta antavaa kuparia ja hopeaa, joskus muitakin seosmetalleja.
Toinen yleinen pitoisuus on 18 karaattia – 750 promillea – jossa seosmetalleja on enää neljänneksen verran. Se on pehmeämpi ja kulutukselle alttiimpi, mutta toisaalta miellyttävämpi työstää kuin 585-kulta. Muokkautuvuuden vuoksi siihen on myös turvallisempaa istuttaa erityisen herkkiä jalokiviä. 18-karaattinen kulta on korkeamman pitoisuuden vuoksi luonnollisesti myös arvokkaampi raaka-aine kuin 14-karaattinen kulta.
Meidän tutut pitoisuutemme eivät suinkaan ole kaikkialla maailmassa vallitseva sääntö. Sekä matalammille että korkeammille pitoisuuksille on omat valta-alueensa ja molempien suosioon vaikuttavat historialliset syyt.
Karkea yksinkertaistus voisi kuulua, että mitä vahvemmin kultaan liitetään arvo-ominaisuus – jopa sen hyödyntäminen suoraan maksuvälineenä – sitä korkeampaa pitoisuutta käytetään. Mikäli rahajärjestelmä tai pankkilaitos on ollut epävakaa, kultaan on voinut aina luottaa: korkeapitoiset kultakorut ovat olleet helposti mukana kulkevaa varallisuutta.
Pitoisuuksiin liittyvät perinteet ovat muuttuneet hyvin vähän, vaikka maksuvälineet ovat muuttuneet toisenlaisiksi. Korkeapitoinen kulta on edelleen monissa kulttuureissa myös yleinen, hyväksytty ja mieluinen lahja esimerkiksi hääparille siinä missä meillä saatetaan kartuttaa häämatkakassaa käteisellä. Tarkoitus on sama.
”Thaikulta” on monelle tuttu käsite. Se tarkoittaa erityisesti Thaimaassa yleistä 23 karaatin pitoisuutta. Kirkkaan keltainen, lähes puhdas kulta erottuu värillään eurooppalaisista matalammista seoksista.
Korkeimmat pitoisuudet ovat muutenkin yleisimpiä nimenomaan Aasian ja Lähi-idän alueilla, 22–24 karaattia. Pohjoismaissa valtaa pitää 14 karaattia, seuraavana 18 karaattia. Mitä etelämmäksi Euroopassa siirrytään, sitä suositumpaa on 18-karaattinen kulta. Pohjois-Afrikan alueella taas tavallisimpia ovat sitäkin korkeammat 21–22 karaattia, kun taas Etelä-Afrikassa koruja valmistetaan yleisesti niinkin matalasta kuin 9 karaatin 375-kullasta. Tämä pitoisuus löytyy myös suomalaisista kullan leimoista, vaikka sillä ei kovin vahvaa perinnettä meillä olekaan. Sen sijaan Britanniassa 9 karaatin kullalla on valta-asema. Tällekin on oma historiallinen taustansa, jonka juuret juontavat Birminghamiin.
Birminghamiin syntyi 1700–1800-luvuilla huomattavan suuri hopea- ja kultasepänteollisuuden keskittymä. Kun Britannian parlamentti vuonna 1854 salli kultaleiman myös pitoisuuksille 9, 12 ja 15 karaattia, Birminghamissa tartuttiin oitis tilaisuuteen valmistaa massatuotantona alimmasta sallitusta pitoisuudesta keskiluokan saavutettavissa olevia, kohtuuhintaisia kultakoruja. Koska alueen volyymi oli niin valtava, pitoisuus vakiintui pian pysyvästi standardiksi arkikorujen ja kellonperien materiaalina. Arvokoruissa korkeammat pitoisuudet ovat silti säilyttäneet asemansa Britanniassakin.
Yhdysvalloissa alin sallittu pitoisuus kultatuotteille on hieman korkeampi, 10 karaattia eli 417 promillea, mutta muuten yleisimmät pitoisuudet ovat samat kuin Euroopassakin: 14 ja 18 karaattia, painottuen kuitenkin hiukan enemmän korkeampaan pitoisuuteen. Etelä-Amerikan valtioissa perinteisesti on arvostettu pitoisuuksia 18-22 karaattia, mutta moderneissa ja tuontikoruissa on 14-karaattinen kultakin jo käytössä
Jos haluat pantata omia kultakoruja tai -esineitä, voit lähettää ilmaisen arviointipyynnön tämän sivun kautta tai tulla käymään missä tahansa toimipisteessämme!
Ja olitpa kiinnostunut mistä tahansa kullan pitoisuudesta, löytöjä voit tehdä verkkokaupassamme tai huutokaupassamme!
Pyydä laina-arvio Katso lähin toimipiste Kullan hinta